Finskan blogissa opiskelijat ja opettajat kertovat, mitä oppiaineessa tapahtuu, mistä sen kursseilla keskustellaan ja mitä oppiaineessa parhaillaan tutkitaan.
Kevään aikana blogissa pohditaan haasteita, jotka liittyvät suomen kielen rakenteiden opettamiseen. Kevään blogikirjoitukset tulevat pohjautumaan syntaksin kurssiin. Blogista voit aluksi lukea yleisiä pohdiskelujamme suomen kielen oppimisesta ja opettamisesta. Sen jälkeen sukellamme hieman syvemmälle lauseopin saloihin ja tarjoamme konkreettisia esimerkkejä lausetyyppien käsittelystä ja harjoittelusta.
Julia Björkholm ja Hanna Jokihaara
Ajatuksia ja mielipiteitä suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa
Suomen kielen opetus ruotsinkielisissä kouluissa herättää paljon tunteita. Suomen kielen lauseopin -kurssilla kiivas keskustelu käynnistyi ryhmäläisten välillä, kun mietimme yhdessä miten suomen kieltä voi opettaa ihmisille, joilla on eri kielitaustoja. Kaikilla oli omia kokemuksia – hyviä ja huonoja – siitä, miten suomen kieltä on opetettu esimerkiksi yläasteella. Mutta kiivaita keskusteluita ei käydä ainoastaan yliopistolla, vaan kaikilla näyttää olevan jonkinlainen käsitys siitä, miten suomen kieltä tulisi opettaa.
Pääsiäisenä vietimme muutaman lomapäivän Pohjanmaalla, ja emme pääsiäispöydässä voineet välttyä suomen kielen opetuksen keskustelusta. Siskoilla, vanhemmilla ja opettajilla on kaikilla omat mielipiteensä siitä, miten he ovat oppineet, eivät ole oppineet tai opettaneet suomea ruotsinkielisille. Keskustelunaihe näyttää kiinnostavan kaikkia siitä huolimatta, opiskelevatko he suomen kielen lauseoppia tai eivät.
Aiheesta keskusteltaessa vanhemman sukupolven kanssa emme välttyneet fraasilta, joka alkoi sanoilla ”minun aikanani … “. Vanhempi sukupolvi nosti esille, kuinka keskeistä kielioppi oli suomen kielen opetuksessa heidän aikanaan. Lorujen ja sanojen ulkoa opettelun kautta kuului oppia suomen kieltä. Verrattuna meidän omiin kokemuksiimme, tämä kuulosti hiukan vieraalta. Itse ollessamme ruotsinkielisellä yläasteella noin vajaat kymmen vuotta sitten, MoFi opetukseen kuului jotain ihan muuta kuin lorut kieliopillisissa merkeissä.
Lauseopin yliopistokurssilla keskustelimme siitä, mitä ja miten suomen kieltä meille MoFi:laisille opetettiin yläasteella. MoFi opetus koostui silloin suurimmaksi osaksi sanakokeista, aukkotesteistä ja esitelmistä. Keskustelussa tuli myös esille AFi:laisten suomen kielen opetuksen sisältävän hyvin vähän kielen käytäntöön ottamista. Ystävämme, jotka ovat opiskelleet yläasteella AFi tasolla, kertoivat meille, että he olisivat toivoneet enemmän sellaista opetusta, joka johtaisi rohkeampaan suomen kielen käyttöön arjessa. Ystäviemme mukaan opetus sisälsi liikaa kieliopillisia termejä, joita oli vaikea ottaa käyttöön koulun ulkopuolella.
Tämän keskustelun perusteella haluaisimme pohdiskella tapoja kehittää suomen kielen opetusta. Tutkimme MoFi ja AFi ryhmien opetusmenetelmiä ja pohdiskelemme miten niitä voisi meidän mielestämme kehittää. Näin ollen MoFi-opiskelijat saisivat mahdollisuuden oppia suomen kielioppia syvemmällä tasolla, koska he omaavat jo suomen kielen taidon. MoFi-opiskelijoiden opetus voisi sisältää vaikeampia kieliopillisia tehtäviä, jotka syventäisivät MoFi:laisten suomen kielen ymmärrystä. Periaatteessa MoFi-opetus voisi muistuttaa suomen äidinkielen opetusta. Mielestämme AFi-opetuksesta puuttui meidän aikoina suomen kielen opetus käytännön kautta. Jos keskitytään ainoastaan kieliopillisiin termeihin, on AFi:laisten vaikea oppia puhumaan suomen kieltä. Iso ongelma onkin ollut ystäviemme mielestä se, että he jäävät liikaa miettimään jonkin sanan oikeaa muotoa, mikä johtaa siihen, että he eivät uskalla puhua suomea esimerkiksi kaupan kassalla.
Nyt emme kuitenkaan tarkoita, etteikö AFi-opiskelijoiden tulisi oppia suomen kielioppia ollenkaan. Totta kai kielioppi on avain kielen opetuksessa, mutta ideanamme on tuoda esille ajatus siitä, että tarvitseeko kaikkia kieliopillisia termejä tuoda esille heti opetuksen alkuvaiheessa. Tämän sanottua, me suomen kielen yliopisto-opiskelijat halusimme suunnitella lauseopin tunnin missä harjoitimme tätä uutta ideaa. Suunnittelimme kuvitteellisen lauseopin tunnin yläasteikäisille MoFi- ja AFi-opiskelijoille.
Tuntien suunnittelun aikana huomasimme, kuinka vaikeaa kielen opetus voikaan olla. MoFi tuntien suunnittelu eteni hyvin, mutta AFi tuntien suunnittelu aiheutti enemmän päänvaivaa, kuin uskoimmekaan. Ongelmana oli muun muassa se, missä järjestyksessä asiat tulisi opettaa, millaisia tehtäviä tulisi käyttää opetuksessa ja miten uusi asia tuodaan esille niin, että oppilaat eivät ”säikähdä”. Seuraavissa blogiteksteissä näihin äskettäin mainittuihin aiheisiin syvennytään tarkemmin.
Onneksi emme kuitenkaan ole ainoat, jotka pohtivat näitä kysymyksiä. Suomen kielen opetussuunnitelmaa kehitetään jatkuvasti, mikä on meidän tulevien opettajien ja oppilaiden kannalta hyvä asia. Haluamme vielä huomauttaa, että opetussuunnitelma on jo muuttunut meidän yläasteajoiltamme paljon verrattuna tähän päivään. Opetussuunnitelma on jo kovaa vauhtia suuntautumassa opetukseen, jossa käytäntö on keskeisemmässä osassa.
On hyvin tärkeää, että me mietimme yliopistotasolla näitä aiheita, sillä monet meistä valitsevat opettajan suuntauksen. Opiskeluiden aikana nämä asiat kuuluisivatkin olla jossakin määrin meidän yliopisto-opiskelijoiden ajatuksissa mukana aina, kun aloitamme uuden kurssin. Halusimme tällä blogitekstillä tuoda esille niitä keskusteluita ja ajatuksia, jotka nousivat esille lauseopin kurssilaisten keskuudessa suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä teksti toimii johdantona aiheeseen, ja antaa esimerkkejä niistä kysymyksistä ja mietteistä, joita olemme yhdessä muiden kurssilaisten kanssa pohdiskelleet. Tätä johdantoa seuraa muutama aiheeseen syventyvä blogiteksti muilta lauseopin kurssilaisilta.