Marraskuussa 2019 asuin keskellä kalleinta Pariisia. Pitkällisen ja raastavan asunnon etsimisen jälkeen olin vihdoin saanut vuokra-asunnon, joka nieli valtaosan palkastani. Työskentelin suomen opettajana. Löysin talomme katoksen alta käsittämättömiä asioita, mm. linttaan astutut Chanelin ballerinat.

Vähitellen Pariisi muuttui ympärillä aavekaupungiksi ja yhä useammat työkaverit yliopistolta sairastuivat kovaan flunssaan. Itse menetin ruokahaluni marraskuussa ja ne kaikki ihanat konditoriat, joiden tarjontaa olin ihaillut lakkasivat kiinnostavasta. Huomasin vahingossa myös menettäneeni hajuaistini, metrossa ei haissut enää virtsa.  Myöhemmin tajusin sairastaneeni koronan.

Edellisen kesän olin istunut kirjastossa ja lukenut populismiin liittyvää kirjallisuutta. Kirjoitin valtaosan suomen kielen gradustani tuolloin. Jaksoin innostua lukemastani, vaikka kirjasto suljettiin valtavien helteiden takia. Siellä, Rue de St.Dominiquella, istuivat minä ja puvuissa hikoilevat lakitiedettä lukevat tulevat pörssihait.

Minun piti vain piipahtaa Suomessa, mutta matka venyi ja en lopulta päässyt lähtemään kuin toukokuussa tyhjentämään asuntoani. Marraskuussa 2020 graduni sai vihdoin jäntevämmän rakenteen. Kun nyt viimeistelen graduani populistisesta kielestä, muistan aina, miten maailma vähitellen muuttui ympärillä. Samalla tulin todistaneeksi myös ainutlaatuista ajanjaksoa. Oli surullista katsoa miten jotkut ranskalaiset opiskelijat kärsivät, pienellä budjetilla eläminen pikkuisissa yksiöissä muuttui tukalaksi ja ulos ei saanut poistua. Miljoonakaupungin mahdollisuudet muuttuivat ja lakkasivat olemasta. Nyt kun vihdoin aion luopua gradustani, josta tuli minulle samalla jonkunlainen pakotie. Luennot muuttuivat zoomeiksi ja hieman yllättäen opin myös itse opettamaan netissä.

Hieman haikein mielin valmistaudun jättämään suomen kielen gradun ja laitoksen. Opinahjoa, Åbo Akademia ja suomen kieltä tahdon kiittää siitä, että siellä siirryttiin niin saumattomasti nettiin ja otettiin tilanne haltuun. Muistan prof. Nikanteen äänen, kun avasin koneen ja hän puhui rauhallisesti ja hötkyilemättä. ”Kyllä siitä hyvä tulee”. Samaa toistelin itselleni, kun lievästi sanoen panikoin omia oppituntejani ja pelkäsin kaikkien opiskelijoiden tipahtaneen langoilta ja vääntäväni fransengelskaa. Uusille opiskelijoille tahdon sanoa saman, vaikka maailma ei palaudu ennalleen ”kyllä tästä kaikesta hyvä tulee”.

Laura Parkkinen