Cecilia Juuti
Opettamisjärjestyksen tärkeys
Pohdiskelen tässä sitä, missä järjestyksessä luokkahuoneessa kannattaa esitellä opetettavia asioita. Se ei ehkä ensiksi vaikuta asialta, johon tarvitsisi kiinnittää paljon huomiota. Pedagogiikan opiskelijasta tämä tuntuu kuitenkin hyvin olennaiselta asialta, jota tulee huomioida kun suunnittelee oppituntia ja opintokokonaisuutta. Jos esimerkiksi ei esittele oppilaille kielioppia loogisessa järjestyksessä, jokin aihe voi pahimmassa tapauksessa jäädä oppimatta, varsinkin jos se on opettamisvaiheessa oppilaille ihan uusi ja tuntematon.
Kun koulussa opetetaan kielioppia, asioiden esittämisjärjestys on todella tärkeä, jotta oppiminen sujuisi hyvin ja opetuksesta olisi mahdollisimman paljon hyötyä. Suomen kielen aloittelijoita ei esimerkiksi tietenkään kannata lähteä opettamaan vaikeimmasta päästä, vaan sen sijaan ensin esitellä peruskäsitteitä. Tämä on hyvä huomioida, vaikka opiskelijat olisivatkin kokeneimpia suomen kielen opiskelijoita ja taitavia suomen kielen puhujia. Heidänkin oppimistulokseensa vaikuttaa paljon se, esitelläänkö opetettavat asiat loogisessa järjestyksessä.
Yleensä suomen kielen kieliopin eri aiheet menevät käsi kädessä: yhden aiheen oppiminen edellyttää toisen aiheen osaamisen. Esimerkiksi eksistentiaalilauseet ovat hyvä aihe aloittaa, koska moni muu kieliopillinen aihe sisältää samankaltaisia ominaisuuksia, joita helpommin tunnistaa, jos on jo ennaltaan ehtinyt tutustua ”e-lause”-termiin. Selkeänä esimerkkinä esitellessä e-lausetta voisi käyttää esimerkiksi “jossain on jotain”-lausetta, joka jo itsessään selventää e-lauseen ominaisuutta ja merkitystä. Termiä “eksistentiaalilause” voi olla hyvä käyttää jo opiskelun alkuvaiheessa, jotta oppilaat oppisivat helpommin erottamaan eri lausetyyppien ryhmiä toisistaan. Muita aiheeseen kuuluvia termejä voi sen sijaan säästää myöhäisempään vaiheeseen opiskelua, jottei uuden aineen oppiminen tuntuisi oppilaasta heti liian raskaalta ja termipainotteiseilta.
Yhden asian opittuaan on helpompi jatkaa seuraavaan. Kieliopilliset teemat toistuvat yleensä useammassa kieliopillisessa aiheessa, usein ne myös lisäävät uutta tietoa. Näin suomen kielen opetusta voi rakentaa vaiheittain; yhden aiheen opittua lähdetään rakentamaan lisää tietoa edellisen päälle. Esimerkiksi transitiivi- ja intransitiivilauseet (Mikko syö omenan / Mikko nukkuu) on aihe, joka on hyvä oppia ennen kvanttorilausetta (Heitä oli neljä). Kvanttorilauseeseen liittyy myös transitiivisuuden ja intransitiivisuuden problematiikka (“hakemuksia on neljä” / “vastauksia olemme saaneet nyt 300”), ja tämän ymmärtäminen olisi vaikeampaa ellei aihetta tuntisi jo ennaltaan. Kvanttorilauseeseen liittyy myös e-lauseen kielioppia, sillä intransitiivisissa kvanttorilauseissa verbi on joko olla-verbi tai eksistentiaaliverbi (“lapsia ilmestyi paikalle kolme”).
Olennaisin osa suomen kieliopin opiskelussa on kuitenkin oppia peruskäsitteet ja lauseen muodostaminen, jotta kieltä voisi käyttää arjessa. Termipainoitteinen opetus ei siksi välttämättä ole viisain tapa esittää suomen kieltä aloittelijoille. Sen sijaan voisi opetuksen alussa esitellä perusfraaseja, joita oppilaat voivat hyödyntää arjen käytössä. Oppilaiden oppiessa fraasit ulkoa fraasien rakenteita voi myöhemmin opetuksessa käyttää esimerkkeinä uuden kieliopillisen teeman käsiteltäessä. Näin oppilaat oppivat ensin hyödyntämään kieltä käytännössä, minkä jälkeen he saavat selityksen siihen, miksi heidän oppimansa lause on muodostettu tietyllä tavalla. Lauseet, jotka ovat jo osa oppilaiden suomen kielen perustietoa, on helppo käyttää esimerkkeinä ja muistisääntöinä silloin, kun uusia kieliopillisia aiheita esitellään.