Eppujen, Juicen, Irwinin ja Hectorin laulunsanat kaikuivat lapsuudenkotini seinien sisällä 90-luvulla. Heidän lyriikkansa ovat syöpyneet syvälle sieluni sopukoihin, ja niissä on mielestäni kaikki melankolisen kaunis, syvä ja rehellinen. Arjen kuvausta paljaimmillaan. Heidän lyriikkansa tarjoilevat kuulijoille suomen kieltä parhaimmassa mahdollisessa muodossa.

Rakas Waarini oli aikoinaan ahkera kirjoittaja, ja hänen poismenonsa jälkeen lukiessani hänen armeija-aikaisia muistelmiaan ja runojaan, ymmärsin jotakin ratkaisevaa identiteettini kannalta. Ymmärsin, miksi kirjoitan ja mistä kirjoittamisen halu kumpuaa. Se on sisäänrakennettua. Ymmärsin myös sen, miksi kaikista ihmisistä juuri Waarini kiikutti ylpeänä runojani paikallisen lehden julkaistavaksi.

Rakastan kirjoittamista, ja suomen kieli on ehdottomasti kaunein kieli, jonka tiedän. Kun äitini antoi minulle ensimmäisen päiväkirjani, sen täyttäminen vei täysin mukanaan. Jossain teini-iän taitteessa, kun kyseiselle iälle ominaiset vimmaiset ja vahvat tunteet täyttivät nuoren tytön mieltä, löysin rauhaa – ja monesti lohtuakin – runojen kirjoittamisesta. Lukiossa kirjoitin edelleen runoja, mutta tuossa iässä aloin entistä enemmän nauttia esseiden kirjoittamisesta. Arvosanatkin kielivät aidosta kiinnostuksesta kirjoittamista kohtaan.

Minulla on ollut matkassani suurenmoinen onni, koska suomen kielen opettajani ovat aina olleet ihania ja inspiroivia tyyppejä. Olen kiitollinen kaikista loistavista suomen kielen opettajista, jotka ovat sysänneet minua siihen suuntaan, jonne minun aina kuuluikin mennä. Lukiossa kerroin hyvin itsevarmasti suomen kielen opettajalleni suunnitelmastani hakea Åbo Akademihin opiskelemaan suomen kieltä. Haave kuitenkin unohtui hetkeksi, kun sain valkolakin ja elämä tapahtui. En olisi uskonut, että kymmenen vuotta haaveen lausumisesta ääneen, voin tosiaankin kuuluttaa kaikille, että minä tein sen. Toteutin unelmani.

Muistan sen uskomattoman tunteen, jonka koin, kun tulin finskalle. Huomasin olevani oikeassa paikassa. Olin tekemässä juuri sitä, mitä minun oli tarkoitettukin tekevän. Olin maailman onnellisin, kun olin vihdoin löytänyt oman paikkani maailmasta. Osasin arvostaa opiskelupaikkani todella korkealle, koska olin eksynyt matkalla ja opiskellut alaa, joka ei sopinut minulle eikä tehnyt minua onnelliseksi. Suomen kielen opiskelu teki minut onnelliseksi, ja opintojen etenemisen myötä myös tulevaisuudenhaaveni kirkastuivat. Suurin osa opiskelukavereistani halusi opettajiksi. Itse osasin opiskelujen alussa ainoastaan sanoa, että opettajaa minusta ei tule. Tunsin välillä hieman huonommuudentunnetta erilaisuudestani ja siitä, ettei minulla ollut mitään suunnitelmia tulevaisuuteni varalle, kun olin ”vain” suomen kielen yleisellä linjalla. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa luottamaan siihen, että löydän paikkani, samalla tavalla kun löysin finskalle.

Finskalla on aivan ihana ja kotoisa ilmapiiri, ja siitä käy kiittäminen siellä työskenteleviä ihmisiä, jotka tekevät joka päivä töitä sen eteen, jotta me opiskelijat onnistuisimme. Erityisesti kolme ihmistä jää minulle vahvasti mieleen. Meidän maailman ihanin ja rauhallisin professorimme Urpo Nikanne, joka kärsivällisesti jaksoi innostua kaikista tasaiseen tahtiin vaihtuvista aihepiireistä, joita ehdotin graduni teemaksi. Jo eläkepäivistään nauttiva Eeva Lähdemäki, jonka luennoille oli aina mukava mennä ja jonka kanssa synkkasi heti alusta asti, ja höpöttelimme paljon muutakin kuin vain opiskeluun liittyviä asioita. Eevan luento oli itseasiassa ensimmäinen, johon finskalla osallistuin. En ikinä unohda sitä, kuinka avosylin hän otti minut vastaan, vaikken ollut siinä vaiheessa vielä päässyt virallisesti finskaan sisälle. Ihana kandi- ja graduohjaajani Leena Maria Heikkola, joka viikko toisensa jälkeen jaksoi kannustaa minua kunnianhimoisessa aikataulutavoitteessani gradun suhteen. Leena Marialla on myös taito valaa uskoa toiseen, silloin kun tuntuu, ettei hommista tule mitään. Lisäksi hän on huikean inspiroiva ja avulias ihminen. Olen kiitollinen teille jokaiselle. Kiitos, kun teette finskasta sen finskan, mikä se on. Se ei voisi olla parempi paikka.

Kirjoitin pro gradu -tutkielmani blogeista ja bloggaamisesta. En halunnut kirjoittaa kielioppiin liittyvistä asioista, koska se ei sinänsä ole ikinä kiinnostanut minua suuremmin, mikä on outoa suomen kielen opiskelijan suusta lausuttuna, tiedän. Minua kiinnosti enemmän muut osa-alueet suomen kieltä opiskellessa, yhtenä esimerkkinä suomen kirjallisuuden historia. Ajattelin, että kielioppiosuus on osa opintosuunnitelmaa, josta on vain päästävä läpi. Suomen kielen opiskelu on paljon muutakin kuin vain kielioppia. Perustelin graduvalintani sillä, että blogeissa kirjoitetaan paljon, ja kaikki kirjoittaminen muokkaa aina kieltämme. Halusin aiheen, joka todella kiinnostaa minua ja josta jaksan kyllästymättä kirjoittaa. Kirjoitin graduni blogien markkinointisidonnaisuuksien ilmoittamisesta. Otsikoksi valikoitui Blogit nykyajan markkinointivaikuttajina.   Gradussa tarkastelun kohteena oli kuudesta eri blogista valitut yhteensä kaksikymmentäneljä blogipostausta, jotka oli toteutettu yhteistyössä erilaisten yritysten kanssa. Tavoitteenani oli selvittää, onko yhteistyöpostausten markkinointisidonnaisuudet merkitty Mainonnan eettisen neuvoston ohjeiden mukaisesti. Tarkastelin myös affiliate-markkinoinnin osuutta näistä yhteistyöpostauksista. Selvitin myös markkinointitunnisteiden sijaintia yhteistyöpostauksissa sekä tarkastelin, esiintyykö saman yrityksen tuotteita useammassa yhteistyöpostauksessa. On aivan mahtavaa, että kaksi kiinnostuksenkohdettani, blogit ja markkinointi, tarjosivat minulle pro gradu -tutkielman aiheen. En voisi olla onnellisempi gradun aiheenvalinnasta. Kuljin rohkeasti omalla tielläni, keskityin omaan tekemiseeni, enkä enää vahingossakaan vähätellyt itseäni tai tuntenut huonomuudentunnetta. Palkintona siitä kaikesta kovasta työstä saan nyt kutsua itseäni filosofian maisteriksi.

Olen elävä esimerkki siitä, että suomen kieltä kannattaa hakea opiskelemaan, vaikka ei haluaisi opettajaksi tai kielioppi ei hirmuisesti kiinnostaisikaan. Åbo Akademilla suomen kielen opiskeleminen avaa nimittäin hienoja ovia tulevaisuuden seikkailuihin. Tämän todistaa se, että olen saanut kaksi työpaikkaa. Siirryn opiskelijaelämästä suoraan työelämän pyörteisiin. Toisessa työpaikassa työskentelen yritysmarkkinoinnin parissa, ja toisessa toimin sisällöntuottajana. Sisällöntuottajan pestissä pääsen tuottamaan sisältöä yrityksen nettisivuille sekä kirjoittamaan uutiskirjeitä. Näissä tehtävissä hyödyn suuresti siitä, että olen opiskellut suomen kieltä.

Matka opiskelijana on nyt takanapäin, ja matka maisterina voi alkaa!

(Tekstin on kirjoittanut kevään 2019 tuore suomen kielen maisteri Ida Keskinen.)