SPRÅKETS FUNKTION 16

CALL FOR PAPERS

SPRÅKETS FUNKTION 16

Kuudestoista Språkets funktion -symposium pidetään Åbo Akademissa 3.-4.6.2019 (maanantai ja tiistai).

Symposiumin pitopaikka on auditorio Armfelt Åbo Akademin Arken-rakennuksessa (osoite: Tehtaankatu 2, Turku). Kartan saa osoitteesta https://www.abo.fi/kartor/

Symposiumissa keskustellaan vakavasti mutta rennosti kielen syvimmästä olemuksesta ja
kielentutkimuksen perimmäisistä kysymyksistä, riskinottoa kaihtamatta. Kielestä eivät ole
kiinnostuneet vain kielitieteilijät vaan myös muiden tieteiden harjoittajat. Symposiumin
otsikko ”kielen funktio” johtuu siitä, että kaikki kieltä tutkivat tieteenharjoittajat
törmäävät kielen funktioon vähintään kolmella tavalla:
– Mikä on kielen osuus tutkimassani asiassa?
– Mitkä ovat kielen tehtävät ja onko niistä jokin tärkeämpi kuin muut?
– Miksi kieli ylipäätään on ja miksi se on sellainen kuin on?

Symposium on kaksikielinen: sekä esitelmissä että keskusteluissa voi käyttää vapaasti
ruotsia tai suomea. Tarvittaessa myös muukin kieli käy.

Pyydämme lähettämään aiheen ja esityksen keskeistä sisältöä kuvaavan HYVIN lyhyen
abstraktin (max 50 sanaa) viimeistään vappuna, 1.5.2019. Abstraktit lähetetään
sähköpostitse osoitteeseen lheikkol@abo.fi.
Lisätietoja symposiumista antaa Leena Maria Heikkola (lheikkol@abo.fi).

***

Det sextonde symposiet under temat Språkets funktion arrangeras i Åbo den 3.-4.6.2019 (måndag och tisdag).

Symposiet hålls i aud. Armfelt i Åbo Akademis Arken-byggnad (adress: Fabriksgata 2, Åbo). Kartorna hämtar man här: https://www.abo.fi/kartor/

I symposiet diskuteras språkets djupaste väsen och språkforskningens grundläggande frågor allvarligt men avslappnat, utan att försöka undvika risker. Inte bara språkvetare är
intresserade av språket utan också hos forskare inom andra vetenskapsgrenar. Symposiets
temabeteckning ”språkets funktion” hänvisar till det faktum att alla forskare som arbetar
med språket måste ta ställning till dess funktion minst på följande tre sätt:
– Vad är språkets funktion i det tema som jag forskar i?
– Vilka är språkts funktioner? Är någon av dem viktigare än de andra?
– Varför finns språket över huvud taget och varför är det sådant som det är?
Symposiet är tvåspråkigt: i både föredrag och diskussionen kan man fritt använda svenska
eller finska. Vid behov går det an att använda andra språk också.

Vi ber att intresserade skickar rubriken och en VÄLDIGT kort abstrakt (max 50 ord) senast
den 1.5.2019. Abstrakten skickas till adressen lheikkol@abo.fi.

Leena Maria Heikkola (lheikkol@abo.fi) kan ge vidare information om symposiet.

 

Paluu kotiin finskalle

 

Aloitin työt finskalla tammikuun alussa. Minut valittiin keväällä 2018 finskan yliopisto-opettajaksi ja nyt keväällä 2019 toimin finskan oppiainevastaavana, kun Urpo Nikanne on Seattlessa tutkimusvapaalla.

On ollut ihanaa palata takaisin finskalle! On ollut todella mukavaa tavata taas finskan opiskelijoita ja henkilökuntaa. Sydäntä oikein lämmittää, kun moni on kertonut, että minua on ehkä hieman kaivattukin finskalla. Nyt keväällä ohjaan graduja ja opetan kielitieteen teoriaa ja menetelmiä sekä syventävää kielioppikurssia. Lisäksi vastaan finskalla kesällä 2019 järjestettävistä suomen kielen ja kulttuurin kursseista, jotka järjestetään yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Kursseille haetaan juuri harjoittelijoita: Deadline on 31.1.19 (ks. hakuilmoitus FB:ssä).

Väittelin finskasta maaliskuussa 2017 aiheenani kognitiivinen uupumus ja kieli MS-taudissa. Sen jälkeen olin töissä tutkijatohtorina Oslon yliopiston Multiling-huippuyksikössä, jossa tutkin monikielisten afasiaa sairastavien kielenprosessointia. Oslossa jatkoin myös aiempia tutkimusprojekteja suomen kielen oppimisesta laulamalla sekä suomalaisten opettajien kielitietoisuudesta. Kesällä 2018 tein tutkimuksen suomenoppijoiden konsonantin keston havaitsemisesta ja tuottamisesta yhteistyössä Turun yliopiston fonetiikan oppiaineen kanssa ja syksyllä 2018 aloitin uuden projektin opettajan pedagogisia opintoja suorittavien opiskelijoiden kielitietoisuuden kehittymisestä opintojen aikana yhteistyössä Turun yliopiston OKL:n kanssa. Finskalla jatkan tutkimusta kaikissa näissä tutkimusprojekteissa. Tule ihmeessä juttelemaan, jos haluat tehdä kandin tai gradun näistä – tai muista – aiheista!

Tykkään tutkimuksesta, mutta kaipasin kyllä Oslossa opettamista ja teitä finskan opiskelijoita! Toivottavasti näen mahdollisimman monet teistä henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisessä keilailuhetkessä Kupittaan keilahallissa 30.1. klo 16.30-17.30! Ilmoittaudu mukaan kirjoittamalla nimi listaan finskan ilmoitustaululla olevaan listaan.

Saa myös tulla moikkaamaan työhuoneelle (M118)!

Leena Maria

Tässä viimeinen finskan opettamista koskeva blogikirjoitus.

Anna Sandström ja Melker Ylikallio

 

Eksistentiaalilause opetuksessa

Pohdiskelimme esitelmää tehdessä, miten suomen kielen eksistentiaalilausetta (”jossain on jotain”), eli tuttavallisemmin e-lausetta, olisi mielekästä opettaa eritasoisille kouluryhmille. Kohderyhminä ovat “Mofi”- (modersmålsinriktad finska) ja “Afi”-tasot (A-finska).

Jos rakennetta ollaan esittämässä ryhmille ensimmäistä kertaa, on tietenkin olemassa muutamia yleisiä asioita lausetyypin merkityksestä ja kieliopillisesta ulkomuodosta, joita täytyy selittää molemmille ryhmille, vaikka opetus onkin eri tasoilla eri ryhmissä. Koemme, että uutta rakennetta on sekä helpointa että loogisinta lähestyä sen merkityksen kautta, sillä jotain merkitystähän se ilmaisee, ja jos muodon pystyy liittämään johonkin merkitykseen se saattaa myös olla helpompi oppia ja muistaa. Lausetyypin pinnallisimmat ja välttämättömimmät kieliopilliset ominaisuudet on tietenkin myös pakko esitellä molemmille ryhmille, jotta niitä edes voisi käsitellä, vaikka tavoitteenamme onkin keskittyä enemmän käyttöön ja merkitykseen kuin tarkkaan kieliopilliseen analyysiin.

 

A-finska

Mielestämme erityisesti afilaisille on syytä esitellä ja selittää asiat merkityksen kautta, ja mahdollisimman käytännönläheisesti, ensisijaisena tavoitteena välttävän tasoisen arkikielen opettaminen. Yleiset nyrkkisäännöt, joita käyttämällä kielestä tulee suurimmiksi osin oikeaoppista, ovat tässä hyvä työkalu ja apu oppijoille. Emme siis turhaan pelottelisi aloittelevia kielenoppijia sijamuotojen tarkoilla määritelmillä ja nimillä, vaan lähestyisimme e-lausetta hyvin yksinkertaisesti niiden merkityksen ja yleisimmän muodon kautta, esimerkiksi kertomalla näin:

 

“E-lause on lause, joka kertoo että jokin asia on olemassa, ilmestyy, lakkaa olemasta tai että sen olotila jotenkuten muuttuu. Useimmiten tämä asia josta puhutaan on myös uusi asia, eli siitä ei ole puhuttu aikaisemmin, vaan se ikään kuin esitellään samalla kun kerrotaan missä se on, miten se muuttuu tai mistä se ilmestyy.”

 

Tätä selvennettäisiin heti prototyyppisillä esimerkeillä, vaikkapa “Pannuun tippuu kahvia, portailla istuu kissa, jääkaapissa on juustoa”. Tässä kohtaa voisi myös esitellä e-lauseen yleisimmän muotin: “Jossain on jotain”, tai kysymyksen kautta “Missä on mitä?”. Muotti sekä havainnollistaa aloittelijoille rakenteen merkitystä, että antaa mallin sanajärjestykselle ja sijamuodoille ilman että niitä tarvitsee käsitellä kovin teoreettisella tasolla.

 

Afilaisille siis tarjotaan ensin e-lauseen kaikkein välttämättömimmät ja karkeimmat rakennuspalikat – lausetyypin merkityksen, sen sisällön (se, joka on/lakkaa olemasta/muuttuu ja se, jossa se on/johon se ilmestyy), sekä sanajärjestyksen (asia joka esitellään tulee aina viimeiseksi). Tämän jälkeen he saisivat heti ryhtyä käytännön harjoitteluun annettujen rakennuspalikkojen avulla, jotta tutustuvat lauseen toimintaan ja oppivat heti kokeilemaan sen käyttöä ilman liikaa pelkoa virheiden tekemisestä. Hyvä harjoitus voisi olla että oppilaat saavat kuvailla omien ja toistensa laukkujen, reppujen ja vaikka taskujen sisältöä toisilleen, esim. “Laukussani on kirja”, “sinun repussasi on vihko”, “taskussani on puhelin”, “hänen laukussa ei ole kansiota” jne.

 

Toteuttaisimme siis A-finska-ryhmän opetuksen käytännön harjoittelun kautta, ja mahdolliset hieman teknisemmät puheet tulisivat vasta siinä vaiheessa, kun aloittelijat käyttävät jo lausetyyppiä melko itsevarmasti annetun muotin avulla ja pystyvät soveltamaan sitä eri tilanteissa. Tällä tavalla yritämme antaa afilaisille mahdollisuuden oppia käyttämään ymmärrettävää ja suurin piirtein oikeaoppista kieltä, jolla selviää arjessa ennen kuin ryhdytään tarkempaan kieliopilliseen analyysiin, sillä liian tarkka analyysi heti alkuun ja sen mukana tulevat liian korkeat tavoitteet ja vaatimukset saattavat vaikuttaa lamaannuttavasti oppijaan, kun tämä ei sitten uskallakaan käyttää uutta rakennetta virheiden pelossa!

 

Mofi

Oletuksemme on se, että e-lause on MoFi-oppijoille tuttu ilmiö. Se ei ole välttämättä nimeltään tuttu, mutta he osaavat korvakuullon avulla taivuttaa siihen kuuluvat lauseenosat ja he ymmärtävät lauseen merkityksen. Esittelisimme kuitenkin kyseisen lausetyypin kysymysmuotin, ”missä on mitä?” perehdyttämisen vuoksi. Koemme, että mofilaisilla ei ole tarvetta harjoitella e-lausetta käytännön harjoituksien avulla, sillä ne eivät välttämättä edistä kokeneempia suomen kielen oppijia. Sen sijaan mofilaiset saisivat pohdiskella merkityseroja, jotka esiintyvät e-lauseissa. Pohdiskelut voitaisiin suorittaa pienryhmissä keskustelujen muodossa.

 

Ensimmäinen pohdiskelun aihe on e-lauseen subjektin eri sijamuodot. Erikoista e-lauseelle on se, että sen subjekti voi olla sekä nominatiivissa tai partitiivissa, riippuen mm. subjektin jaottomuudesta tai jaollisuudesta. Esimerkiksi subjektit eroavat seuraavissa lauseissa talossa on kengät (nominatiivi) ja talossa on kenkiä (partitiivi) siten, että ensimmäisessä lauseessa kyseessä on tietyt kengät (rajallinen määrä kenkiä), kun taas toisessa lauseessa talossa on rajaton määrä kenkiä. Oppilaat saisivat tehtäväkseen pohdiskella subjektien merkityseroja ja keskustella omista tulkinnoistaan subjektien rajallisuudesta sekä rajattomuudesta. Nominatiivin ja partitiivin ulkoa oppiminen sijamuotoina ei kuitenkaan olisi keskustelun tavoite. Mielestämme tässä vaiheessa on tärkeämpää, että mofilaiset oppivat tunnistamaan nominatiivin ja partitiivin tuottamat merkityserot e-lauseissa.

 

Talossa on kengät, mutta mitä subjektin sijalle tapahtuukaan kun talossa ei ole kenkiä? Entä jos pöydällä oli eilen paperi mutta tänään pöydällä ei enää ole paperia? Kiellon vaikutus e-lauseen subjektiin on hyvä jatko äskeiselle keskustelulle. Oppilaat tulevat huomaamaan eron, mutta sen havainnollistaminen on oleellista kun tutustutaan kielteiseen e-lauseeseen.

 

E-lauseeseen sisältyy adverbiaali, eli jokin paikka, missä jokin asia on, mistä asia tulee, minne se menee jne. Esimerkiksi pihalla on lapsia, kellariin vuotaa vettä. Toisen pohdiskelutuokion aihe olisi e-lauseen adverbiaali ja sen sijamuodot. Oppilaat saisivat keskustella merkityseroista, jotka adverbiaalit saavat aikaan. Mitä eroa on lauseilla pöydässä on neljä jalkaa tai pöydällä on neljä jalkaa? Missä roolissa nämä neljä jalkaa ovat? Molemmat lauseet ovat kieliopillisesti oikeita e-lauseita, mutta lauseiden merkityserot ovat huomattavat. Jos tutkii pelkästään adverbiaalien ulkoasua, erot eivät näytä suurilta. Merkitykseltään erot ovat kuitenkin huomiota herättäviä, jopa väärinkäsityksiä aikaansaavia.

 

 

Kielioppikuvauksia ja -tehtäviä eritasoisille Finska-ryhmille

Klara Nyberg

Kielioppikuvauksia ja -tehtäviä eritasoisille Finska-ryhmille

Kielioppikuvauksia katsoessa voi helposti saada käsityksen, että kuvaukset on hyvin yksinkertaisesti ja helposti laadittavissa. Kielioppikuvauksissa ja tehtävissä ei nähdä monta tasoa, vaan kuvaus (tai tehtävä) tuntuu enemmän “suoraan asiaan” -tyyppiseltä kuvaukselta / tehtävältä. Kielioppikuvauksia sekä kielioppitehtäviä laatiessa on kuitenkin tärkeä muistaa huomioida monta eri asiaa niin, että kuvaus tai tehtävä olisi mahdollisimman hyödyllinen ja opettavainen ratkaisijalleen.

Tärkeät, huomioitavat aspektit ovat kuvausta sekä tehtävää laatiessa
1. Ryhmän taso
2. Opetettavien asioiden vaikeustasot
3. Hyödyllisin opetusjärjestys

Ryhmän taso on tärkeä tietää niin, että tietää mitkä asiat ovat ryhmälle liian helppoja ja mitkä liian vaikeita. Näiden luokitusten avulla voi selvittää, mitkä asiat ovat ryhmälle juuri sopivia. Ideaali olisi, että tehtävä antaisi oppilaille haastetta, mutta olisi kuitenkin ratkaistavissa/opittavissa, joskus avun kanssa. Opetettavien asioiden vaikeustasot on siis myös tärkeä kartoittaa, jotta osaisi valita niistä ryhmän tasoa vastaavia asioita.
Kun nämä asiat ovat selvät, voi miettiä opetusjärjestystä. Jos ryhmä on keskivertoinen, ja jaamme tehtävät esimerkin vuoksi yksinkertaisesti ryhmiin “helppo – keskivaikea – vaikea”, voisi esimerkiksi päätyä käymään ensiksi helppoja tehtäviä läpi kertauksena, tämän jälkeen keskittyä ryhmän tasoisiin tehtäviin eli keskivaikeisiin, ja kun nämä on selätetty, voidaan jatkaa vaikeisiin.

Miten kieltä pitää kuvata ja miten kielioppitehtäviä voisi siis jakaa tämän mukaan?

Tässä pari kuvausta, joissa käsitellään eksistentiaalilauseita:

Eksistentiaalilause (nyfi)
• Eksistentiaalilause ilmaisee olemassa oloa.
• Missä? (autossa), Mistä? (autosta), Mihin? (autoon).
• Verbi (yks. 3. persoona ”on”, ”tulee”)
• Mikä? (tuoli) Mitä? (pullaa) Kuka? (Pentti)

Missä? Mistä? Mihin?    Verbi yks. 3. pers.   Mikä? Mitä? Kuka?
Talossa                                  on                                   hometta.
Pilvistä                                   sataa                             lunta.
Kiinteistöön                       tulee                              uima-allas.

 

Eksistentiaalilause (mofi)
• Eksistentiaalilause ilmaisee olemassa oloa.
• Kolme pakollista jäsentä: paikansija, intransitiiviverbi ja uusi asia.
• Eli: paikansijainen adverbiaali + intransitiiviverbi (ei saa objektia) + e-subjekti ( uusi asia) nom./part, yks. mon.

Missä? Mistä? Mihin?            Verbi yks. 3. pers.                   Mikä? Mitä? Kuka?                                              paikansija                                   intransitiiviverbi                     subjekti (uusi asia)
Talossa                                         on                                                   hometta.
Pilvistä                                          sataa                                              lunta.
Kiinteistöön                               tulee                                              uima-allas.

Aloittelevalle ryhmälle kuvauksessa tai tehtävässä ei siis ole tärkeää termien sisäistäminen, vaan asian ymmärtäminen ja oppiminen sellaisella tasolla, että kielellä pystyy kommunikoimaan. Tämän takia Nyfi-tehtävässä on esimerkiksi “paikansija”-termin sijasta kysymykset “Missä? Mistä? Mihin?”. Esimerkkitehtävissä on myös oletettu, että aloitteleva ryhmä on oppinut termin “verbi” mutta ei erilaisia verbimuotoja kuten e-lauseissa esiintyvää “intransitiiviverbiä”.

On siis todella tärkeää miettiä kielioppikuvaukset ja tehtävät kunnolla läpi niitä laatiessa, jotta ne soveltuvat eritasoisille oppijoille ja opettavat heille uutta, olematta liian haastavia.

 

 

Kevään blogisarja kielen oppimisen ja opettamisesta jatkuu pohdiskelulla opetettavien aiheiden asiajärjestyksestä

Cecilia Juuti

Opettamisjärjestyksen tärkeys

Pohdiskelen tässä sitä, missä järjestyksessä luokkahuoneessa kannattaa esitellä opetettavia asioita. Se ei ehkä ensiksi vaikuta asialta, johon tarvitsisi kiinnittää paljon huomiota. Pedagogiikan opiskelijasta tämä tuntuu kuitenkin hyvin olennaiselta asialta, jota tulee huomioida kun suunnittelee oppituntia ja opintokokonaisuutta. Jos esimerkiksi ei esittele oppilaille kielioppia loogisessa järjestyksessä, jokin aihe voi pahimmassa tapauksessa jäädä oppimatta, varsinkin jos se on opettamisvaiheessa oppilaille ihan uusi ja tuntematon.

Kun koulussa opetetaan kielioppia, asioiden esittämisjärjestys on todella tärkeä, jotta oppiminen sujuisi hyvin ja opetuksesta olisi mahdollisimman paljon hyötyä. Suomen kielen aloittelijoita ei esimerkiksi tietenkään kannata lähteä opettamaan vaikeimmasta päästä, vaan sen sijaan ensin esitellä peruskäsitteitä. Tämä on hyvä huomioida, vaikka opiskelijat olisivatkin kokeneimpia suomen kielen opiskelijoita ja taitavia suomen kielen puhujia. Heidänkin oppimistulokseensa vaikuttaa paljon se, esitelläänkö opetettavat asiat loogisessa järjestyksessä.

Yleensä suomen kielen kieliopin eri aiheet menevät käsi kädessä: yhden aiheen oppiminen edellyttää toisen aiheen osaamisen. Esimerkiksi eksistentiaalilauseet ovat hyvä aihe aloittaa, koska moni muu kieliopillinen aihe sisältää samankaltaisia ominaisuuksia, joita helpommin tunnistaa, jos on jo ennaltaan ehtinyt tutustua ”e-lause”-termiin. Selkeänä esimerkkinä esitellessä e-lausetta voisi käyttää esimerkiksi “jossain on jotain”-lausetta, joka jo itsessään selventää e-lauseen ominaisuutta ja merkitystä. Termiä “eksistentiaalilause” voi olla hyvä käyttää jo opiskelun alkuvaiheessa, jotta oppilaat oppisivat helpommin erottamaan eri lausetyyppien ryhmiä toisistaan. Muita aiheeseen kuuluvia termejä voi sen sijaan säästää myöhäisempään vaiheeseen opiskelua, jottei uuden aineen oppiminen tuntuisi oppilaasta heti liian raskaalta ja termipainotteiseilta.

Yhden asian opittuaan on helpompi jatkaa seuraavaan. Kieliopilliset teemat toistuvat yleensä useammassa kieliopillisessa aiheessa, usein ne myös lisäävät uutta tietoa. Näin suomen kielen opetusta voi rakentaa vaiheittain; yhden aiheen opittua lähdetään rakentamaan lisää tietoa edellisen päälle. Esimerkiksi transitiivi- ja intransitiivilauseet (Mikko syö omenan / Mikko nukkuu) on aihe, joka on hyvä oppia ennen kvanttorilausetta (Heitä oli neljä). Kvanttorilauseeseen liittyy myös transitiivisuuden ja intransitiivisuuden problematiikka (“hakemuksia on neljä” / “vastauksia olemme saaneet nyt 300”), ja tämän ymmärtäminen olisi vaikeampaa ellei aihetta tuntisi jo ennaltaan. Kvanttorilauseeseen liittyy myös e-lauseen kielioppia, sillä intransitiivisissa kvanttorilauseissa verbi on joko olla-verbi tai eksistentiaaliverbi (“lapsia ilmestyi paikalle kolme”).

Olennaisin osa suomen kieliopin opiskelussa on kuitenkin oppia peruskäsitteet ja lauseen muodostaminen, jotta kieltä voisi käyttää arjessa. Termipainoitteinen opetus ei siksi välttämättä ole viisain tapa esittää suomen kieltä aloittelijoille. Sen sijaan voisi opetuksen alussa esitellä perusfraaseja, joita oppilaat voivat hyödyntää arjen käytössä. Oppilaiden oppiessa fraasit ulkoa fraasien rakenteita voi myöhemmin opetuksessa käyttää esimerkkeinä uuden kieliopillisen teeman käsiteltäessä. Näin oppilaat oppivat ensin hyödyntämään kieltä käytännössä, minkä jälkeen he saavat selityksen siihen, miksi heidän oppimansa lause on muodostettu tietyllä tavalla. Lauseet, jotka ovat jo osa oppilaiden suomen kielen perustietoa, on helppo käyttää esimerkkeinä ja muistisääntöinä silloin, kun uusia kieliopillisia aiheita esitellään.

SF 15

SPRÅKETS FUNKTION 15 tarjoaa kaikille kielestä ja kielentutkimuksesta kiinnostuneille
monipuolisen kattauksen tietoa pohdittavaksi ja puhuttavaksi. SF15 pidetään Åbo Akademin Arken-rakennuksen (Tehtaankatu 2) luentosalissa Helikon 30.-31.5.2018. Ohjelma on ohessa.
Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Ei ennakkoilmoittautumista eikä pääsymaksua!

SF15 on osa ÅA:n 100-vuotisohjelmaa.  Åbo Akademi 100 år: kunskap igår, idag, imorgon!

SPRÅKETS FUNKTION 15 erbjuder alla språkintresserade en chans att få en mångsidig
översikt av språket och språkvetenskap och intressanta ämnen att tänka på och tala om.
SF15 äger rum i Arken (Fabriksgatan 2), aud. Helikon 30-31.5.2018.  Programmet finns
nedan. Alla intresserade är välkomna. Tillställningen är avgiftsfri och kräver ingen
förhandsanmälan!

SF15 är en del av ÅA:s 100-årsprogram. Åbo Akademi 100 år: kunskap igår, idag, imorgon!

Vidare information / lisätietoja:
Urpo Nikanne, finska språket, e-post: urpo.nikanne@abo.fi

*

PROGRAM

SPRÅKETS FUNKTION 15
Åbo Akademi 30.-31.5.2018
Arken-byggnad (Fabriksgatan 2), aud.Helikon

ONSDAG 30.5.2018

10.10-10.20 Inledning

10.20-11.00 Mira TUPALA (Turun yliopisto)
Evaluoivat ilmaukset EU:n virallisissa maahanmuuttoasiakirjoissa

11.00-11.40 Paula MÄKELÄ (Turun yliopisto)
Määrättömän määrättömästi määrättömästä

11.40-12.20 Tommi NIEMINEN (Itä-Suomen yliopisto)
Mistä tunnet sä funktion?

12.20-12.30 Milla LUODONPÄÄ-MANNI (Turun yliopisto)
Kielentutkimuksen metodologian käsikirja ja sen hyödyntäminen opetuksessa (posterin
esittely)

12.30-13.30        LUNCH

13.30-14.10 Mikko LAASANEN (Tampereen yliopisto)
Kielenmuutos kirjoitetussa ja puhutussa kielessä

14.10-14.50 Anneli PAJUNEN (Tampereen yliopisto)
Kielenmuutos kirjoitetussa kielessä: suomen possessiivisuffiksit.

14.50-15.00        PAUS

15.00-15.40 Ruut KATAISTO (Jyväskylän yliopisto)
Lainasanoja latinankielisessä elämäkerrassa

15.40-16.20 Tommi ALHO (Åbo Akademi)
Vir bonus dicendi peritus: klassillisten kielten kouluopetus restauraation ajan
Englannissa

16.20-16.30        PAUS

16.30-17.10 Saija MERKE (Åbo Akademi)
Kirjeenvaihtoa 1900-luvun alussa

17.10-17.50 Annika KOSKELAINEN (Åbo Akademi)
Sverigefinskhet på tapeten –  Ajankohtainen ruotsinsuomalaisuus

TORSDAG 31.5.2018

9.00-9.40 Urpo NIKANNE (Åbo Akademi)
Lingvisti ja kielenpuhujan mieli

9.40-10.20 Geda PAULSEN (Eesti Keele Instituut)
Kollokaatiot ja rakenteet

10.20-10.30        PAUS

10.30-11.10 Jutta ROSENBERG (Åbo Akademi)
Hashtagien pragmaattiset tehtävät Instagramin kuvateksteissä

11.10-11.50 Emmi HYNÖNEN (Turun yliopisto)
E-infinitiivin käyttö tutkielmateksteissä

11.50-12.30 Viljo MARTIKAINEN (Aalto-yliopisto)
Käsitteet ja kieli tietoisuuden rakentajina

12.30-13.20        LUNCH

13.20-14.00 Aleksi MÄKILÄHDE (Turun yliopisto)
Koodinvaihdon tutkimuksen metateoriasta: normit ja pelivertaus

14.00-14.40 Jussi YLIKOSKI (Oulun yliopisto)
Kieliopillistumisteorian kauhukakara  kalottialueelta

14.40-15.20 Esa ITKONEN (Turun yliopisto)
Mielikuvituksen alan kartoitusta

15.20-15.30 Avslutning

Suomen kielen oppiaineella on uusi blogi!

Finskan blogissa opiskelijat ja opettajat kertovat, mitä oppiaineessa tapahtuu, mistä sen kursseilla keskustellaan ja mitä oppiaineessa parhaillaan tutkitaan.
Kevään aikana blogissa pohditaan haasteita, jotka liittyvät suomen kielen rakenteiden opettamiseen. Kevään blogikirjoitukset tulevat pohjautumaan syntaksin kurssiin. Blogista voit aluksi lukea yleisiä pohdiskelujamme suomen kielen oppimisesta ja opettamisesta. Sen jälkeen sukellamme hieman syvemmälle lauseopin saloihin ja tarjoamme konkreettisia esimerkkejä lausetyyppien käsittelystä ja harjoittelusta.

 

Julia Björkholm ja Hanna Jokihaara

Ajatuksia ja mielipiteitä suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa

Suomen kielen opetus ruotsinkielisissä kouluissa herättää paljon tunteita. Suomen kielen lauseopin -kurssilla kiivas keskustelu käynnistyi ryhmäläisten välillä, kun mietimme yhdessä miten suomen kieltä voi opettaa ihmisille, joilla on eri kielitaustoja. Kaikilla oli omia kokemuksia – hyviä ja huonoja – siitä, miten suomen kieltä on opetettu esimerkiksi yläasteella. Mutta kiivaita keskusteluita ei käydä ainoastaan yliopistolla, vaan kaikilla näyttää olevan jonkinlainen käsitys siitä, miten suomen kieltä tulisi opettaa.

Pääsiäisenä vietimme muutaman lomapäivän Pohjanmaalla, ja emme pääsiäispöydässä voineet välttyä suomen kielen opetuksen keskustelusta. Siskoilla, vanhemmilla ja opettajilla on kaikilla omat mielipiteensä siitä, miten he ovat oppineet, eivät ole oppineet tai opettaneet suomea ruotsinkielisille. Keskustelunaihe näyttää kiinnostavan kaikkia siitä huolimatta, opiskelevatko he suomen kielen lauseoppia tai eivät.

 

Aiheesta keskusteltaessa vanhemman sukupolven kanssa emme välttyneet fraasilta, joka alkoi sanoilla ”minun aikanani … “. Vanhempi sukupolvi nosti esille, kuinka keskeistä kielioppi oli suomen kielen opetuksessa heidän aikanaan. Lorujen ja sanojen ulkoa opettelun kautta kuului oppia suomen kieltä. Verrattuna meidän omiin kokemuksiimme, tämä kuulosti hiukan vieraalta. Itse ollessamme ruotsinkielisellä yläasteella noin vajaat kymmen vuotta sitten, MoFi opetukseen kuului jotain ihan muuta kuin lorut kieliopillisissa merkeissä.

 

Lauseopin yliopistokurssilla keskustelimme siitä, mitä ja miten suomen kieltä meille MoFi:laisille opetettiin yläasteella. MoFi opetus koostui silloin suurimmaksi osaksi sanakokeista, aukkotesteistä ja esitelmistä. Keskustelussa tuli myös esille AFi:laisten suomen kielen opetuksen sisältävän hyvin vähän kielen käytäntöön ottamista. Ystävämme, jotka ovat opiskelleet yläasteella AFi tasolla, kertoivat meille, että he olisivat toivoneet enemmän sellaista opetusta, joka johtaisi rohkeampaan suomen kielen käyttöön arjessa. Ystäviemme mukaan opetus sisälsi liikaa kieliopillisia termejä, joita oli vaikea ottaa käyttöön koulun ulkopuolella.

 

Tämän keskustelun perusteella haluaisimme pohdiskella tapoja kehittää suomen kielen opetusta. Tutkimme MoFi ja AFi ryhmien opetusmenetelmiä ja pohdiskelemme miten niitä voisi meidän mielestämme kehittää. Näin ollen MoFi-opiskelijat saisivat mahdollisuuden oppia suomen kielioppia syvemmällä tasolla, koska he omaavat jo suomen kielen taidon. MoFi-opiskelijoiden opetus voisi sisältää vaikeampia kieliopillisia tehtäviä, jotka syventäisivät MoFi:laisten suomen kielen ymmärrystä. Periaatteessa MoFi-opetus voisi muistuttaa suomen äidinkielen opetusta. Mielestämme AFi-opetuksesta puuttui meidän aikoina suomen kielen opetus käytännön kautta. Jos keskitytään ainoastaan kieliopillisiin termeihin, on AFi:laisten vaikea oppia puhumaan suomen kieltä. Iso ongelma onkin ollut ystäviemme mielestä se, että he jäävät liikaa miettimään jonkin sanan oikeaa muotoa, mikä johtaa siihen, että he eivät uskalla puhua suomea esimerkiksi kaupan kassalla.

 

Nyt emme kuitenkaan tarkoita, etteikö AFi-opiskelijoiden tulisi oppia suomen kielioppia ollenkaan. Totta kai kielioppi on avain kielen opetuksessa, mutta ideanamme on tuoda esille ajatus siitä, että tarvitseeko kaikkia kieliopillisia termejä tuoda esille heti opetuksen alkuvaiheessa. Tämän sanottua, me suomen kielen yliopisto-opiskelijat halusimme suunnitella lauseopin tunnin missä harjoitimme tätä uutta ideaa. Suunnittelimme kuvitteellisen lauseopin tunnin yläasteikäisille MoFi- ja AFi-opiskelijoille.

 

Tuntien suunnittelun aikana huomasimme, kuinka vaikeaa kielen opetus voikaan olla. MoFi tuntien suunnittelu eteni hyvin, mutta AFi tuntien suunnittelu aiheutti enemmän päänvaivaa, kuin uskoimmekaan. Ongelmana oli muun muassa se, missä järjestyksessä asiat tulisi opettaa, millaisia tehtäviä tulisi käyttää opetuksessa ja miten uusi asia tuodaan esille niin, että oppilaat eivät ”säikähdä”. Seuraavissa blogiteksteissä näihin äskettäin mainittuihin aiheisiin syvennytään tarkemmin.

 

Onneksi emme kuitenkaan ole ainoat, jotka pohtivat näitä kysymyksiä. Suomen kielen opetussuunnitelmaa kehitetään jatkuvasti, mikä on meidän tulevien opettajien ja oppilaiden kannalta hyvä asia. Haluamme vielä huomauttaa, että opetussuunnitelma on jo muuttunut meidän yläasteajoiltamme paljon verrattuna tähän päivään. Opetussuunnitelma on jo kovaa vauhtia suuntautumassa opetukseen, jossa käytäntö on keskeisemmässä osassa.

 

On hyvin tärkeää, että me mietimme yliopistotasolla näitä aiheita, sillä monet meistä valitsevat opettajan suuntauksen. Opiskeluiden aikana nämä asiat kuuluisivatkin olla jossakin määrin meidän yliopisto-opiskelijoiden ajatuksissa mukana aina, kun aloitamme uuden kurssin. Halusimme tällä blogitekstillä tuoda esille niitä keskusteluita ja ajatuksia, jotka nousivat esille lauseopin kurssilaisten keskuudessa suomen kielen opetuksesta ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä teksti toimii johdantona aiheeseen, ja antaa esimerkkejä niistä kysymyksistä ja mietteistä, joita olemme yhdessä muiden kurssilaisten kanssa pohdiskelleet. Tätä johdantoa seuraa muutama aiheeseen syventyvä blogiteksti muilta lauseopin kurssilaisilta.