Kielikylpyopintojen toinen vuosi

Minulla on yliopisto-opintoja takana nyt puolitoista vuotta, tai jopa vähän yli ja edelleen nautin niistä suuresti. Minulla on nyt alkuun tähtäimessä kandin tutkinto, johon on varattu aikaa kolme vuotta ja opintopisteitä katsottaessa olen tällä hetkellä puolessa välissä. Kevään mittaan tulee lisää kursseja täyteen, olen pysynyt hyvin annetussa aikataulussa. Kirjoitin vuosi sitten blogiin postauksen opinnoistani, joten ajattelin kirjoittaa siihen jatko-osan näin korkeakoulujen hakuajan kynnyksellä. Tästä pääset lukemaan vuoden takaisista ajatuksistani, mutta kerrataan vielä tähän mitä opiskelen ja missä.

Åbo Akademi Vaasan kampus sijaitsee ihan meren rannassa.

Aloitin varhaiskasvatuksen opinnot Åbo Akademissa, Vaasassa syksyllä 2020. Suuntaudun opinnoissani kielikylpyyn, joten minulla on hieman erilainen lukujärjestys, kuin niillä, jotka opiskelevat ns. tavallisella linjalla. Olen taustaltani täysin suomenkielinen, mutta täällä Vaasassa tarttuu ruotsin kieli herkemmin ja siksi olenkin sitä aina osannut puhua. Suomenkielisyys ei ollut este tälle linjalle haettaessa, minulla ei ollut mikään hääppöinen yo todistus ja pitkästä ruotsista kirjoitin aikoinani C. Nämä rajat tosin taitavat muuttua vuosittain, joten varmaksi en osaa tämän vuoden tilannetta sanoa*. Huomenna tosiaan alkaa haku yliopistoihin ja siksikin ajattelin vähän avata omia opintojani, vaihtoehdoksi sille perinteiselle varhaiskasvatuslinjalle.

Onneksi päätin lähteä opiskelemaan!

Me kielikylpylinjalla opiskelevat käymme suurimmaksi osaksi samoja kursseja muiden vaka-opiskelijoiden kanssa, mutta luemme lisäksi kielikylpyyn ja monikielisyyteen painottuvia kursseja. Muilla on muutamia kursseja, jotka eivät sitten vastaavasti kuulu meidän opetusohjelmaan. Tänä vuonna olemme opiskelleet myös monia eri teoria kursseja, muun muassa pedagogista suunnittelua ja dokumentointia, varhaiskasvatuksen matematiikkaa, teematyöskentelyä, englantia, erityispedagogiikkaa, lasten luovaa toimintaa (nämä on vähän vapaasti suomennettuja nimiä), sekä musiikin didaktiikkaa ja liikuntaa. Yllättävää kyllä, syvästi kammoamani matematiikka onkin ollut suosikkiaineeni! Koulutus on erittäin monipuolinen ja antaa hyvät valmiudet työhön. Opettajat ovat asiansa osaavia, jotkut ovat vaativampia ja koittavat saada meistä parasta irti. Toiset kurssit ovat haastavampia kuin toiset, mutta niissäkin etenen ”yksi työ kerrallaan” taktiikalla. Opintokäynnit ovat olleet vähäisiä meidän etäopiskeluaikana, mutta nyt niitäkin aletaan taas toteuttamaan. Pääsen tutustumaan Vaasan kielikylpypäiväkoteihin, mikä antaa ihan uutta perspektiiviä opiskeluun. Kiva nähdä asioita myös käytännössä!

Opinnot ovat suurimmaksi osaksi olleet etänä, mikä on sopinut minulle hyvin.

Opiskelut ovat olleet suurimmaksi osaksi etänä, mikä edelleen on sopinut hyvin minulle. Pahin pelkoni oli, etten lasten sairastamisten takia pääsisi luennoille, mutta nyt ei ole tarvinnut jättää yhtään luentoa väliin hyvien etäopetusmahdollisuuksien ansiosta. Työmäärä yliopistossa on suuri, varsinkin jaksojen vaihtumisten kohdalla. Yritän aikatauluttaa itselleni opiskeluajan siihen virka-aikaan, kun lapset ovat päiväkodissa ja eskarissa, mutta meillä on sairastettu nyt niin paljon, että muutama iso tehtävä on jäänyt viimetinkaan ja se tuntuu kurjalta. Eivät opettajat turhaan painota sitä, että aloittakaa ajoissa. Suunnittelemalla etukäteen tehtävien teot auttavat ainakin minua pilkkomaan työmäärää. Teemme myös paljon ryhmätöitä, mikä tuo vaihtelua yksinpuurtamiselle. Videoimme muun muassa kaksi musiikkituokioita ryhmissä, suunnittelimme liikuntatuokioita ja keksimme uusia sanoja lauluihin.

Opinnot ovat monipuolisia, tässä aiomme juuri kuvata metsän eläimet-aiheisen musiikkituokion. Koira ei päässyt mukaan.

Olen joka päivä ollut tyytyväinen päätökseeni hakea tähän koulutukseen. Eilen illalla tsemppasin itseäni näillä sanoilla, kun en meinannut enää jaksaa kirjoittaa ja deadline lähestyi. Työtä nämä opinnot vaatii, mutta koulutus on hyvä ja monipuolinen. Kielikylpyopinnot ovat mielenkiintoisia ja varsinkin vierailu kielikylpypäiväkodissa antoi vahvistusta tälle asialle. Olen myös erittäin tyytyväinen, että päätimme hakea tyttärellemme paikkaa kielikylpypäiväkodista ja hänelläkin alkaa oma kielikylpypolku syksyllä. On kiva saada seurata läheltä, miten lapsen kieli kehittyy käytännössä. Tsemppiä hakuun, jos sellaiseen ratkaisuun päädyt!

Teksti ja kuvat: Anna Suvilaakso. Teksti julkaistu alun perin blogissa asevelikylassa.com.

********************************************************************************

*Kielitaitovaatimukset suomenkielisten hakijoiden osalta on edelleenkin ylioppilastutkinnon ruotsi toisena kotimaisena kielenä -kokeesta vähintään C pitkästä oppimäärästä tai vähintään M keskipitkästä oppimäärästä. Lisätietoja ruotsin kielen kielitaitovaatimuksista täällä. Och information om språkkrav i finska för svenskspråkiga sökande finns här.

Haku Åbo Akademin kielikylpyopettajakoulutuksiin on auki 16.-31.3.2022 osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja ohjelmista löytyy myös täältä ja täältä.

Tutustu myös kielikylpyblogissa aiemmin julkaistuihin teksteihin liittyen Åbo Akademin kielikylpyopettajakoulutuksiin:

Lämna ett svar