Av: FM Fanny Reinikka
Vanhat elokuvat ja valokuvat ovat tallentaneet menneisyyttä niin liikkuvan kuin pysähtyneen kuvan avulla. Niiden avulla avautuu kokonaan uusi visuaalinen maailma ja mahdollisuus tarkastella esimerkiksi menneisyydessä eläneitä ihmisiä sekä eri paikkoja. Voiko oma tutkimusaihe tulla eläväksi visuaalisen tai audiovisuaalisen materiaalin avulla? Kuinka esimerkiksi vanhojen elokuvien avulla voidaan löytää jotakin, mikä on saattanut jäädä muissa lähteissä näkymättömäksi? Näitä kysymyksiä pohdin oman tutkimusaiheeni kohdalla. Voisiko kirjallisten lähteiden tukena käyttää kuva-aineistoa tai elokuvaa? Toisaalta, vaikka elokuvaa tai kuvaa ei suoraan käyttäisi tutkimuksen lähteenä, se voi tarjota kiinnostavan mahdollisuuden kurkistaa aikalaisten luomaan käsitykseen heidän nykyhetkestään.
Tutkin väitöskirjassani miesten palvelualoja sekä miespalvelijoita Helsingissä 1880–1930. Tutkimuskohteeni löytyvät tietenkin tutkimani aikakauden kirjallisista lähdeaineistoista. Mikäli haluan pohtia seikkoja, kuten kuinka he käyttivät kaupunkitilaa tai miltä he näyttivät ja kuinka he pukeutuivat, tähän eivät esimerkiksi sanomalehti- tai viranomaisaineistot yksinään tarjoa vastausta. Sama koskee tutkimuskohdettani Helsinkiä. Millaisena Helsinki heille näyttäytyi?
Esplanadin puisto Helsingissä 1890-luvulla. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Kaupunkihistorian tutkija Anja Kervanto Nevanlinna on todennut, että kaupungissa näkyvien historiallisten kerrostumien avulla ”voimme ymmärtää kadonneita maailmoja”. Mikäli pohdin omaa tutkimusaihettani esimerkkinä, voin Helsingissä edelleen tänä päivänä tarkastella tutkimuksessani esiintyviä kortteleita sekä kaupunginosia. Menneisyyden Helsinki ei ole tietenkään enää kokonaan tavoitettavissa nykypäivänä, mutta osia siitä on. Rakennuksia on purettu ja korvattu uusilla. Kaupunginosat ovat muuttuneet ja ovat edelleen jatkuvassa muutoksessa. Mennyt Helsinki elää kuitenkin edelleen. Se on olemassa kartoissa, vanhoissa maalauksissa, valokuvissa ja elokuvissa. Se, mitä tämän päivän kaupunkikuvasta ei voida tavoittaa enää ollenkaan ovat tutkimani ammatinharjoittajat. Pohtiessani sitä, millaisia tutkimuskohteenani olevat ammatinharjoittajat ovat saattaneet olla, esimerkiksi valokuvat ja tutkimusajankohtanani tehdyt elokuvat voivat esittää tästä jonkinlaisen aikalaiskuvauksen. Historioitsija Hannu Salmi puhuu historian “elokuvallisesta muistista”. Tutkimallani ajanjaksolla kaikki tuotetut elokuvat olivat vielä mykkäelokuvia, mutta niihin on tallennettu osia siitä Helsingistä, jollaisena se on aikalaisille näyttäytynyt. Mitä esimerkiksi fiktiivinen elokuva voi kertoa meille tekoajankohdastaan?
Konrad Tallrothin ohjaama Rakkauden kaikkivalta (1922). Kuvaaja: Havas, Kalle. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on arkistoinut elokuvia ja heidän Elonet-tietokannassaan on katsottavissa valtava määrä digitoituja elokuvia. Elonetin tietokannassa katsottavista elokuvista nostan esimerkiksi Konrad Tallrothin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan Rakkauden kaikkivalta, joka ilmestyi vuonna 1922. Kansallisfilmografian mukaan elokuva on kuvattu pääosin Helsingissä ja sen lähialueilla, joten vanhaa Helsinkiä voi nähdä elokuvan useammassakin kohtauksessa. Elokuvassa kuvataan hulppeassa kartanomiljöössä kreivin ja kreivittären kotitaloutta palvelusväkineen, joten oman tutkimukseni kannalta elokuvassa kiinnostaa myös siinä esiintyvä juonitteleva miespalvelijahahmo. Elokuva on fiktiivinen melodraama, mutta Tallrothin alkuperäiskäsikirjoitus tarjoaa kiinnostavan näkökulman Helsinkiin 1920-luvun silmin. Vaikka elokuva ei soveltuisikaan oman tutkimuksen lähteeksi, se voi kuitenkin tarjota kiinnostavan kurkistusaukon menneisyyteen ja tavan elävöittää oma tutkimusaihe tai tutkimuskohde aikalaisten tuottaman kuvan avulla. Aikakauslehdessä Filmiaitta kirjoitettiin Rakkauden kaikkivalta -elokuvasta vuonna 1922 seuraavasti: ”Ulkokuvat ovat suurimmaksi osaksi otetut meille tunnetuilta paikoilta, jonka vuoksi ne herättävätkin runsaasti mielenkiintoamme.” Tämä pätee myös nykykatsojaan, mutta eri syystä. Menneisyyden katsojalle se taltioi nykyhetken Helsinkiä, mutta historiallisessa asussa. Meille se tarjoaa kuvauksia menneisyyden Helsingistä aikalaisten luoman historiallisen miljöön avulla. Ulkokuvat herättävät siis meissä nykykatsojissakin edelleen suurta mielenkiintoa. Vanhojen suomalaisten elokuvien katsominen on kiinnostavaa. Elokuvat voivat kertoa meille paljon enemmänkin kuin tarinan, sillä sen taltioimat vanhat rakennukset, ympäristö tai henkilöt ovat asioita, joita ei välttämättä sellaisenaan voi enää nähdä missään muualla. Ne näyttävät meille jo kadonnutta kuvaa, jonka voimme kuitenkin herättää jokaisella katselukerralla jälleen eloon.
FM Fanny Reinikka on väitöskirjatutkija historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa Helsingin Yliopistossa.
Lähteet ja kirjallisuus:
Aikakauslehdet:
Filmiaitta: filmitaiteellinen aikakauslehti 01.01.1922, ”Rakkauden kaikkivalta (Amor Omnia) – Konrad Tallrothin uuden filmin lähestyvä ensi-ilta”, nro 16, s. 6–7.
Verkkolähteet:
KAVIn elokuva-arkisto:
https://kavi.fi/elokuva-arkisto/, verkkosivuilla vierailtu 25.11.2023.
Rakkauden kaikkivalta (1922), https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117263, verkkosivulla vierailtu 25.11.2023.
Kervanto Nevanlinna, Anja (2002): Kadonneen kaupungin jäljillä – Teollisuusyhteiskunnan muutoksia Helsingin historiallisessa ytimessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki, s. 15.
Salmi, Hannu (1993): Elokuva ja historia. Suomen elokuva-arkisto: Helsinki, s. 12.
Kuvat:
”Helsinki, Yleiskuva Eteläesplanadilta”,
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.F760C4670A0A96A25DA6F8B65A7FEB5B?sid=3412769263.
”Konrad Tallroth ja Ida Brander Tallrothin ohjaamassa elokuvassa Rakkauden kaikkivalta”,
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.C9BC1D40BD5F6A282D22A85684C9D072?sid=3412594036.